Osa kansanedustajista täysin pihalla tekijänoikeuslaista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eduskunnnassa käsiteltiin tänään uutta tekijänoikeuslakia, jonka lopullinen äänestys on huomenna keskiviikkona. Kansanedustajien puheenvuoroista sai huomata, että lakia puolustavat kansanedustajat eivät itsekään tiedä mitä laki sallii ja mitä se määrittelee rangaistavaksi.

– Jos kopioit vertaisverkosta naapurilta aineistoa, se on rangaistava teko, väitti sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Säde Tahvanainen puheenvuorossaan.

Todellisuudessa Tahvanainen puhui palturia, sillä uusi laki kyllä kieltää musiikin ja muun suojatun materiaalin ”piraattilataamisen” vertaisverkoista, mutta ei määrittele sitä rangaistavaksi teoksi. Jatkossa siis Kazaan ja DC++ käyttäjät voivat ladata musiikkia verkosta käytännössä vapaasti, mutta omaa cd-levyään kuluttaja ei saa kopioida tietokoneelle.

Mielenkiintoisia olivat myös Arja Alhon, Marjo Matikainen-Kallströmin ja Jari Vilenin puheenvuorot, jossa he ilmoittivat lain olevan viallinen, tai ainakin ongelmallinen, mutta silti kannattavansa sitä. Mahdolliset kuluttajan suojaa parantavat muutokset torpedoi kuitenkin jo aiemmin kulttuuriministeri Tanja Karpela.

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton puheenjohtaja Minna Sirnö sivalsi puheenvuorossaan myös taiteilijoita väittämällä heitä Suomen köyhimmäksi ammattiryhmäksi. Samalla hän väitti heitä myös Suomen koulutetuimmaksi.

Kansanedustaja, suuren valiokunnan jäsen, Jan Vapaavuori toi selkeästi julki mielipiteensä sekavasta laista.

– Tämä on erittäin surkeaa ja huonoa lain säädäntökulttuuria. Perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa, perusteli ja jopa totesi, että tämä on perusoikeuksien näkökulmasta väärin, hän totesi.

Sitaattien lähde: Digitoday