Jamiroquai jätti huumeet

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jamiroquai -yhtyeen keulahahmo, Jay Kay, on paljastanut kirjoittaneensa uuden levynsä Hot Tequila Brown -kappaleen kolmen päivän kokaiinin käytön jälkeen. Hän tarttui kynään päätettyään muuttaa elämänsä suunnan ja lopettaa huumeiden käytön.

– Olin valvonut kolme vuorokautta käyttäen kokaiinia. Sitten join pullollisen tequilaa kerralla. Lopulta katsoin peiliin ja totesin, että okei, nyt saa riittää ja on aika lopettaa, Jay Kay kertoi Marie Claire -lehdelle.

Jay Kayn mukaan Jamiroquain uusinta albumia ei olisi voitu tehdä ilman huumeiden käytön lopettamista. Jos näin ei olisi tapahtunut, hän ei ehkä olisi enää elossa.

Parhaillaan Jay Kay parantelee kättään, joka aukesi hänen kaaduttuaan keikkabussissa Saksassa. Bussin jarruttaessa hän kaatui lämmittimen päälle ja käsi aukesi. Sairaalaan kiidätetty Jay Kay nousi lavalle vielä samana iltana seitsemän tikin jälkeen.