The Prodigyn parhaat yksissä kansissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi konemusiikin uranuurtajista, brittiyhtye The Prodigy, on julkaissut Their Law – The Singles 1990 – 2005 -kokoelman, jossa on mukana 15 yhtyeen suurinta tanssihittiä.

Viidentoista vuoden uransa alkutaipaleella yhtye nousi nopeasti konemusiikin underground-piirien kiistattomaksi suosikiksi. Ensimmäinen single, What Evil Lurks, ei ollut vielä menestys, mutta toinen sigle Charly nousi nopeasti hitiksi esimerkiksi laittomissa ravejuhlissa. Elokuussa 1991 se oli ensimmäinen breakbeat-kappale Britannian singlelistan kolmen kärjessä.

Varsinaisen läpimurtonsa The Prodigy teki kuitenkin vasta tammikuussa 1992 julkaistulla Everybody In The Place -singlellään, joka nousi Britannian singlelistan kakkoseksi. Sittemmin yhtye julkaisi useita tanssilistojen kärkipään tanssihittejä, mutta singlelistan kärkeen ovat yltäneet vain Breathe ja Firestarter.

Kokoelman kappaleet keskittyvät lähinnä yhtyeen kulta-aikaan, eli ensimmäisten Experience ja Music For The Jilted Generation -albumien tuotantoon. 90-luvun lähestyessä loppuaan myös paras puhti oli mennyttä, eikä hittejä tullut enää kuiin liukuhihnalta. Viimeiseksi isoksi hitiksi jäi vuoden 1997 Smack My Bitch Up.

Suomessakin useita kertoja nähty yhtye muutti muotoaan 2000-luvun alkupuolella ja nykyisin yhtyeen nokkamies Liam Howlett on ainoa jäsen. Ex-jäsenet Keith ja Leeroy ovat kuitenkin mukana keikoilla. Maxim Reality siirtyi soolouralle ja on julkaissut jo ensimmäisen albuminsa.