New Order : Singles

Albumit · Stara.fi

Vuonna 1981 ensimmäistä kertaa Ceremony -kappaleellaan listoille noussut konemusiikin legenda New Order julkaisee jälleen uuden kokoelman. Singles -tuplakokoelmalla on mukana peräti 31 kappaletta vuosien varrelta. Suurin osa niistä on nähty aikanaan myös singlelistoilla.

Luonnollisesti kokoelmalla on mukana myös kaksi yhtyeen tunnetuinta hittiä; vuonna 1983 julkaistu Blue Monday ja vuoden 1987 hitti True Faith. Ensin mainitusta on julkaistu lukuisia versioita ja kappale onkin nähty esimerkiksi Britannian singlelistalla ainakin neljä eri kertaa. True Faith on noussut samaiselle listalle kaksi kertaa.

Kasarifiiliksistä pitävälle tässä on tuhti paketti sitä itseään. New Order ja Depeche Mode loivat konemusiikille sen nykyisen olemuksen jo kaksikymmentä vuotta sitten. Myös siksi tämä kokoelma kuuluu alan ihmisten levyhyllyyn.

Pisteet 3/5