Dakota Fanning

Haastattelut · Stara.fi

Dakota Fanning, 11v., on eittämättä tämän hetken kysytyin, suosituin ja lahjakkain lapsinäyttelijä Hollywoodissa. Nuoresta iästä huolimatta tällä ikäistään huomattavasti aikuisemmalta vaikuttavalla näyttelijäkyvyllä on takanaan jo varsin mittava kokemus elokuva-alalla.

Nelivuotisella urallaan hän on tehnyt peräti kolmetoista elokuvaa, ja työskennyllyt niissä sellaisten nimitekijöiden kanssa kuin Steven Spielberg, Tom Cruise, Denzel Washington, Robert De Niro, Mike Myers ja Sean Penn.

Viihdelehti Stara.fi tapasi iloisen ja ujostelematta artikuloivan, tulevaisuudessa takuuvarmasti Oscarilla palkittavan Fanningin Los Angelesissa.

Olet monissa haastatteluissa kertonut, että halusit näyttelijäksi jo ”pikkutyttönä”. Mikä näyttelemisessä kiehtoo sinua?

– Näyttelemisessä hauskinta on heittäytyminen toisen ihmisen nahkoihin. Saan olla joku muu kuin tosielämässä. Sitä on vaikea selittää. Olen aivan pikkutytöstä lähtien tykännyt leikkiä äitini ja siskoni kanssa erilaisia roolileikkejä. Se on vaan tosi jännää puuhaa, ja hyvin varhaisessa vaiheessa minulle selvisi että sitä haluan tehdä koko elämäni televisiossa ja elokuvissa, Dakota kertoo ujostelematta.

– Sekin näyttelemisessä on kivaa, että sen kautta olen saanut matkustella paljon ja tavannut hurjasti uusia hauskoja tyyppejä, kuten vaikkapa Brittany Murphyn ja Tom Cruisen.

Mikä oli ensimmäinen kokemuksesi näyttelijänä ja miten tiesi lopulta kulki mukaan suuriin Hollywood -tuotantoihin?

– Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Asuimme Conyersin kaupungissa Georgiassa, ja koska tykkäsin roolileikeistä, äitini vei minut eräänä päivänä paikalliseen teatteriin koe-esiintymiseen. Sain roolin muutamassa näytelmässä ja pian teatterinjohtaja ehdotti äidilleni että hänen kannattaisi viedä minut näytille Kaliforniaan.

– Tulimme Hollywoodiin pilottikauden alussa ja sain heti muutamia pikkuosia, jotka sitten johtivat lopulta aina vain isompiin rooleihin. Todellinen käännekohta tapahtui elokuvan Minä olen Sam myötä. Sain roolistani SAG ehdokkuuden (Dakota oli tuolloin 8-vuotias), jonka jälkeen huimia elokuvatarjouksia alkoi sadella kaikkialta, nuori tähti muistelee.

Lehdistötiedotteessa lukee, että opit lukemaan jo kahden vanhana. Pitääkö tieto todella paikkansa?

– Totta se on. Kävin Montessori –koulua ja siellä opin lukemaan.

Eikö sinua yhtään pelota se, että kasvaisit aikuiseksi liian nopeasti?

– Ei se minua pelota ollenkaan. Elokuvaurani ulkopuolella teen aivan samoja juttuja kuin kaikki muutkin 11-vuotiaat tytöt. Kun tulen kuvauksista kotiin, juoksen oikopäätä huoneeseeni lukemaan läskyjäni tai leikkimään nukeilla, joita muuten keräilen. Käyn koulua ja minulla ikäisiäni kavereita.

Mutta jos olen oikeassa, et kuitenkaan käy aivan normaalia koulua?

– Minulla on kotiopettaja. Normaalin koulun käyminen olisi aivan mahdotonta elokuvakiireitteni takia. Pidän opiskelusta kovasti ja sen on minulle tosi tärkeä juttu.

Otatko minkäänlaisia näyttelijäntyön tunteja?

– En varsinaisesti tällä hetkellä, mutta minulla on aina kuvauspaikalla mukana näyttelijäntyön opettaja, jonka kanssa käymme yhdessä läpi vaativimmat kohtaukset ennen kameran käynnistämistä.

Olet ikäiseksesi varsin etevä näyttelijär. Kuinka paljon harjoittelet rooleihisi?

– Itseasiassa en hirveästi. Luen toki käsikirjoituksen läpi ainakin kahdesti ja omat vuorosanani useamminkin, mutta en minä kovinkaan paljon harjoittele etukäteen. Mietin kulloistakin karaktääriäni mielessäni ja kaikki vain loksahtaa paikoilleen.

– Joskus saatan peilin edessä kotona hakea jotakin tiettyä ilmettä hieman kauemmin, mutta vuorosanoja en kummoisemmin tankkaa ja tämä siitäkin syystä että monesti niitä vielä hiotaan uusiksi varsinaisessa kuvaustilanteessa.

Näyttelit hiljattain jännityselokuvassa Hide and Seek. Eikö sinua yhtään pelottanut tehdä kyseistä leffaa?

Hide and Seek oli ensimmäinen kauhuelokuvani, ja kieltämättä kuvaustilanteessa nousi silloin tällöin kylmät kauhun väreet iholle. Mustassa peruukissani pelkäsin hieman jopa itseänikin, Dakota tunnustaa.

– Kaikki meni kuitenkin hienosti kun jänskimpien kohtauksin jälkeen Robert De Niro, Elisabeth Shue ja ohjaaja John Polson tulivat vuorollaan taputtelemaan selkääni, että ”hienosti näytelty”.

Oletko nähnyt elokuvan valmiina, ja pidätkö ylipäänsä omien leffojan katsomisesta?

– Jep. Kävin katsomassa sen Elisabethin [Shue] kanssa leffateatterissa ja meitä jännitti hirveesti. Tykkään katsoa omia elokuviani, koska se tuo mieleen kaikki kivat muistot kuvauspaikalta. Leffateatterissa varsinkin oman elokuvan näkeminen on siitäkin syystä riemukasta kun oma nenä näyttää lähikuvissa kolmemetriseltä, nuori tähti nauraa.

– Olen nähnyt kaikki omat elokuvani siitäkin huolimatta, että muutamissa niissä on korkea ikäraja. Heh. heh.

Olet nuoren ja upeasti käyntiin lähteneen urasi aikana ehtinyt näytellä jo monen huippunimekkään näyttelijän kanssa. Mitä olet heiltä oppinut?

– Olen ollut todella onnellisessa asemassa että olen saanut tavata ja työskennellä näiden upeiden ihmisten kanssa. Olen oppinut heiltä kaiken mitä ylipäänsä tiedän näyttelemisestä.

– Sean Penn opetti minua improvisoimaan. Denzel Washingtonilta ja Robert De Nirolta opin puolestaa sen kuinka tulee keskittyä johonkin tiettyyn kohtaukseen. Mike Myers ja Brittany Murphy olivat taas mitä mukavimpia ja hullunkurisimpia ihmisiä joita voit kuvitella. Heiltä opin sen kuinka voin rohkeasti vain heittäytyä roolihahmon vietäväksi.

Tuorein hittielokuvasi on Maailmojen sota, jonka teit Tom Cruisen ja Steven Spielbergin kanssa. Tapahtuiko kuvauksissa mitään hurjaa?

– Vaikka millä mitalla. Elokuvantekijät olivat rakentaneet huvipuisto Six Flags Magic Mountainin (sijaitsee Los Angelesin pohjoispuolella) alueelle valtavat kaupunkilavasteet, jonne avaruusoliot elokuvassa sitten hyökkäävät. Kuvasimme siellä noin viikon verran vesitykkisateessa ja tulimyrksyssä.

– Jokaisen kuvauspäivän jälkeen oli aivan likomärkä ja naamani oli noesta mustana. Se oli tosi jännä ja vauhdikas viikko. Herra Spielberg piti todella huolta siitä ettei aika käynnyt kuvauspaikalla yksitoikkoiseksi.

Minkälainen henkilö Tom Cruise on?

– Tomppa on tosi kiltti ja avulias herrasmies. Ja eittämättä yksi lempinäyttelijöistäni. Eräänä kuvauspäivänä hän yllätti minut pikkupaketilla. Sain häneltä lahjaksi valkoisen iPodin, johon olen downloadannut nyt paljon musiikkia, Dakota iloitsee.

Mitä tykkäät puuhastella vapaa-aikanasi?

– Rakastan ratsastamista ja lukemista. Luen mielelläni historia aiheisia kirjoja. Sen lisäksi leikin kavereiden kanssa ja käyn katsomassa leffoja.

Fanisi ovat pystyttäneet Internetiin useita Dakota Fanning -fanisivuja. Oletko itse koskaan vieraillut niissä?

– Jep. Olen minä muutamilla sivuilla vieraillut. Olen todella otettu siitä että fanini ovat nähneet niin paljon vaivaa rakentaessaan niitä.

Mikä on suosikkielokuvasi?

– Uusista elokuvista ehdoton lempparini on Titanic ja vanhoista Tuulen viemää.

Tuulen viemää?!

– Joo. Viime Halloweenina pukeuduin Scarlet O’Haraksi. Minulla oli ylläni vihreäsamettinen juhlamekko, isohattu ja musta pitkähiuksinen peruukki (tokaisee itsekseen taas peruukki, höh).

Olitko yhtä tempperamenttinen kuin Scarlet?

– En. Minä olin ihan kiva ja muut huomioon ottava.

Oliko paikalla myös Rhett Butler?

– Halloweenin aikaan olin Louisianassa filmaamassa Dreameria ja yhden James -nimisen kaverini piti esittää Rhettia, mutta ei hän siihen lopulta suostunut. Hän kun halusi olla James Bond.

Onko sinulla suosikkilastenelokuvia?

– Jep. Ihmeperhe ja Shrek-leffat ovat tosi hyviä ja fiksua katsottavaa.

Lähdet seuraavaksi Melbourneen filmaamaan elokuvaa Charlottan verkko. Minkäläisia odotuksia sinulla on kuvauksista ja Australiasta?

Charlottan verkko on lempparilastenkirjani ja odotan innolla sen kuvauksia. Elokuva toteutetaan samaan tapaan kuin possuleffa Babe, ja on ihanaa päästä leikkimään kaikkien niiden kotieläimien kanssa.

– Toivottavasti näen Australian reissullani myös kenguruita ja koala-karhuja ja voi kumpa pääsisin paijaamaan niitä. Siitä tulee upea matka. Äitini tulee myös mukaan ja isä, sisko ja mummi ovat luvanneet tulla visiitille.

Minkälaisia töitä ja tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on horisontissasi?

Charlottan verkon jälkeen tulen pitämään pikku paussin ja lomailla hiukan perheeni mukana. Mitä töihin tulee niin kehitteillä on Liisa Ihmemaassa –elokuvaversio, joka pääosaan kovasti mielisin.

Teksti: Tuukka Jäntti

Los Angeles