Uniikki julkaisee soololevyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kapasiteettiyksiköstä tuttu Dani, eli Uniikki, julkaisee soololevynsä 23. marraskuuta. Aika ei venaa ketään -albumilta julkaistaan vielä ennen sitä singlelohkaisu En pyydä muuta, jossa mikin varressa kuullaan myös Illiä, eli Aleksi Sariolaa.

– Venatkaa mun sooloa, se on kovinta ikinä, Uniikki lupasi taannoin Stara.fi podcastissa, jossa paljasti työskentelevänsä soololevyn parissa. Haastattelussa Uniikki lupasikin, että levy julkaistaan ennen joulua.

Uniikki on työstänyt ensimmäistä soololevyään viime kesän ja syksyn. Levyn julkaisun aikoihin Kapasiteettiyksikkö jää keikkatauolle ja tekemään uutta levyä, joka julkaistaan ensi vuoden puolella. Uniikki nähdään tämän syksyn aikana keikoilla Rähinä Liven kanssa.

Uusimmat