Nightwishin ongelmat kasautuivat vuosien kuluessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nightwish-yhtyeestä äskettäin pois potkittu laulaja Tarja Turunen piti tänäaamuna oman lehdistötilaisuutensa Helsingin Kaapelitehtaalla. Hänen mukaansa erottaminen oli päätös pitkälliselle ongelmavyyhdelle, joka kasvoi hiljalleen vuosien aikana.

Turunen kertoi, että hänet erottanut Tuomas Holopainen oli itsekin lähellä lopettamista muutama vuosi sitten, kun yhtye valmisteli kolmatta Wishmasters -albumiaan. Levyn julkaisun jälkeen koittanut hektinen kiertue oli omiaan lisäämään paineita.

– Tuomas sanoi itse Wishmaster -levyn jälkeen, että ei kertakaikkiaan jaksa enää, Turunen totesi.

Holopainen ei kuitenkaan laittanut ns. hanskoja naulaan, vaan otti yhtyeen asioita hoitamaan ystävänsä. Vastavetona Turunen otti omia asioitaan hoitamaan miehensä Marcelon. Uudet kiinnitykset lisäsivät yhtyeen jäsenten välisiä jännitteitä entisestään.

Omasta tulevaisuudestaan Turunen oli kovin vaitonainen. Hän neuvottelee parhaillaan levy-yhtiön kanssa soolourastaan. Musiikkityyli tulee olemaan uudenlaista sekoitusta, jossa on mukana elementtejä myös Nightwishistä.