Osbournet pelastivat toisensa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Osbournen julkkisperheen jäsenet ovat yhdessä ja omilla tahoillaan kokeneet jos jonkinlaisia kriisejä. Useimmiten kriiseistä on kuitenkin selvitty perheen tuella.

Esimerkiksi perheet pää Ozzy on kärsinyt alkoholi- ja huumeongelmista ja äiti Sharon syövästä. Osbournet kiistelevät kuitenkaan usein siitä, kuka pelasti kenet.

Black Sabbath heavy-yhtyeen keulahahmo Ozzy korostaa, että Sharon pelasti hänet varmalta kuolemalta kieltämällä huumeet heidän kodissaan.

– Hän pelasti henkeni sanomalla minulle: ”Et saa enää koskaan tuoda huumeita asuntoomme. Jos tuot, soitan poliisille ja he pidättävät sinut”. Sharon pelasti henkeni, mutta minä pelastin hänen henkensä, Ozzy muistelee.

Ozzy pelasti puolestaan Sharonin hengen, kun hän sai syöpähoidon aikana kohtauksen vääränlaisten lääkkeiden takia.

– Pelastin hänen henkensä. Kun hänellä oli syöpä, huomasin, että hän oli allerginen eräille lääkkeille, joten lääkärit joutuivat vaihtamaan lääkitystä. Tiedän kokoemuksesta kaiken näistä aivojutuista. Voisin suorittaa kemian tutkinnon aineilla, joita olen elämäni aikana käyttänyt, Ozzy kertoi.