Sugababesin hajoamisesta jälleen huhuja

Viihdeuutiset · Stara.fi

Push The Button -hitillään tällä hetkellä maailman tanssilistoilla keikkuva brittiyhtye Sugababes on huhujen mukaan jälleen hajoamassa.

Viimeksi syyskuussa brittilehdistö väitti yhtyeen olevan hajoamispisteessä. Silloin Sugababesin jäsenet raivostuivat uutisista.

– En tiedä miksi ihmiset yhä luulevat, että olemme hajoamassa. Kun olimme studiossa tekemässä uutta studiolevyämme, lehdissä kirjoitettiin, että olemme tekemässä Greatest Hits -levyä, joka tulee olemaan yhtyeemme viimeinen albumi, Heidi Range ihmetteli tuolloin.

Uusien tietojen mukaan yhtyeen jäsen Mutya Buena suunnittelee parhaillaan soolouralle siirtymistä. Yhdeksi tuottajaksi on lehtitietojen mukaan kiinnitetty Take Thatin viisunikkari Gary Barlow.