Andy Bell : Electric Blue

Albumit · Stara.fi

Menestyksekkään Erasure-hittiduon toinen osapuoli, Andy Bell, on viimein julkaissut ensimmäisen Electric Blue sooloalbuminsa. Levy tarjoilee laadukasta discokauraa varsinkin Erasuren fanien makuun, mutta toki raikas house- ja discopoljento saa varmasti myös uusia faneja tanssilattialle.

Levyn ensimmäinen raita Caught In A Spin alkaa intialaisissa tunnelmissa, mutta muuttuu pian vastaamaan Erasuren kevyttä, mutta hyvin rullaavaa discosoundia. Crazy jatkaa samoilla linjoilla kertosäkeen melodian saadessa hyvälle tuulelle. Loppuosan breikki nostaa vielä tunnelmaa. Hieno biisi.

Love Oneself menee jo hieman Yazoo-osastolle ja biitti on turhan selkeästi kasaria. I Thought It Was You kulkee samoilla, hieman tylsillä, raiteilla. Nimiraita Electric Blue turvautuu jo enemmän 2000-luvun alun technosoundeihin ja kertsikin on mukavasti hallussa, mutta hittipotkua ei löydy.

Soundillisesti albumi on sekoitus tuoretta konesoundia ja kevyttä kasaria. Biisien taso vaihtelee hieman turhan paljon, eikä selkeää kokonaisuutta synny. Soundi on pitkälle sama kuin Erasurella, joten fanit saavat varmasti haluamansa.

Levyn positiivisista raidoista mainittakoon myös kevyen letkeä Jealous, homojen supersuosikki Jinnyn tutuksi tekemällä 90-luvun housesoundilla kulkeva I’ll Never Fall In Love Again ja mainio houseraita Runaway, joka on selvästi levyn paras tanssiraita ja selvää hittikamaa.

Tanssipuolta edustavat myös kevyet vokaalihouseraidat Delicious ja See The Lights Go Out. Täyteraitojen piikkiin menevät puolestaan levyn linjasta liiaksi poikkeava Shaking My Soul ja päätösviisu The Rest Of Our Lives.

Kokonaisuutena Andy Bellin ensimmäinen sooloalbumi on kuitenkin keskitasoa parempi discolevy. Levy kulminoituu kevyeen discojytkeeseen ja tarttuviin melodioihin. Tämän levyn kappaleista saisi työstettyä mainioita tanssiremiksejä.

Pisteet 3/5