Moby teilaa Eminemin ”murhamusiikin”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Koneartisti Moby on tyrmännyt kovin sanakääntein hiphop-tähti Eminemin musiikin ja varsinkin hänen kappaleidensa lyriikat. Moby lähetti verkkosivuillaan julkisen viestin kaikille Eminemin musiikkia markkinoiville todeten, että ”heillä on verta käsissään”.

Jo aiemmin Eminemin musiikista varoittanut Moby sai uutta virtaa syytöksilleen, kun Eminemin musiikin väitettiin myötävaikuttaneen fanin tekemään murhaan. Murha toteutettiin nimittäin Eminemin Stan -musiikkivideon tyyliin.

Moby on aiemmin ottanut kantaa myös Eminemin lyriikoiden homofobiaan.

– Kuuluuko miehen joka rappaa mustien ja juutalaisten tappamisesta päästä radiosoittoon ja lehtiin? Miksi radiot ja MTV ovat täynnä hänen musiikkiaan homojen ja naisten tappamisesta, jos vastaus on ”ei”?, Moby tiedustelee verkkosivuillaan.

– Jokaisen tällaista musiikkia markkinoivan toimittajan tai levy-yhtiön, radion tai televisiokanavan työntekijän tulisi hävetä. Teillä on verta käsissänne, ja teidän pitäisi olla huolissanne kulttuurista, jota olette olleet luomassa.