Killer-yhtyeen Siiri Nordin jatkaa soolouralla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuonna lopettaneen Killer-yhtyeen vokalisti Siiri Nordin on tehnyt levytyssopimuksen helsinkiläisen Next Big Thing -levy-yhtiön kanssa. Hänen soolouransa jatkuu nyt englanninkielisellä materiaalilla.

25-vuotiaan Nordinin tähdittämä Killer julkaisi kaksi listojen kärkeen kohonnutta albumia, joista jälkimmäinen Sure You Know How To Drive This Thing, ja siltä lohkaistu Naughty Boy -hitti siivittivät yhtyeen menestykseen myös eri puolilla Eurooppaa.

Nordin on julkaissut jo aiemmin sooloartistina oman versionsa kappaleesta Sydämeni osuman sai, joka julkaistiin myös Helmiä ja sikoja -elokuvan soundtrackillä.

Viime vuoden ajan hiljaiseloa viettänyt Siiri säveltää parhaillaan uutta, englanninkielistä materiaalia ensimmäiselle sooloalbumilleen. Nordinin seuraava single ilmestyy kevään aikana, ja myös albumi on odotettavissa ennen kesää.