Savage Gardenin hajoamisen todellinen syy selvisi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdelehti Stara.fi tapasi Suomeen torstaina saapuvan Darren Haysin Lontoossa. Hajonneen Savage Garden -yhtyeen keulahahmo paljasti haastattelussa viimein menestysyhtyeensä hajoamisen todelliset syyt.

Darren Hayesin ja Daniel Jonesin muodostama Savage Garden hajosi Affirmation -hittilevyn aikoihin, mutta Hayes vahvisti eron vasta vuonna 2002. Salamyhkäisyys on antanut pontta erilaisille kuulopuheille yhtyeen hajoamisen syistä, mutta nyt Hayes haluaa kumota huhut.

– Savage Gardenin hajoamissyistä on liikkunut kaikenlaisia täysin perättömiä huhupuheita. Me emme esimerkiksi eronneet suuren nyrkkitappelun jälkeen, Hayes kertoo Stara.fi:lle Notting Hillillä sijaitsevassa katukahvilassa.

– Daniel ilmoitti minulle, managerillemme ja levy-yhtiömme edustajille haluavansa erota bändistämme juuri ennen Affirmation -albumimme julkaisua. Daniel halusi vain rauhoittaa elämäntyylinsä, hän ei yksinkertaisesti halunnut matkustaa albumimme markkinoimisen takia ympäri maailmaa. Kiireinen poptähtielämäntyyli ei sovi kaikille ihmisille.

– En ole ollut Danieliin yhteydessä eromme jälkeen. Emme olleet oikeastaan koskaan parhaita ystäviä. Itse asiassa meitä yhdistivät ainoastaan musiikkimieltymyksemme ja musiikin teko. Vaikka en usko meidän tekevän yhteistyötä enää koskaan, asenteeni häntä kohtaan on edelleenkin kaikin puolin positiivinen, Hayes vakuuttaa Stara.fi:lle ja hörppää kahvia.

Savage Garden nousi kahdella levyllään nopeasti maailmanlaajuisesti tunnetuksi pop-yhtyeeksi, ja duon singlet nousivat listojen kärkeen ympäri maailmaa. Yhtyeen kappaleista Truly Madly Deeply ja To The Moon And Back nousivat suuriksi hiteiksi myös Suomessa. Menestys ei kuitenkaan tullut helposti.

– Savage Gardenin menestys oli musiikkimaailman suurimpia ihmeitä. Onneksi kova työnteko ja periksiantamattomuus palkittiin lopulta, Hayes muistelee.

Lue Darren Hayesin koko haastattelu tästä!