Gwyneth Paltrow rahapulassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Gwyneth Paltrow on kirjoittanut sopimuksen monikansallisen Estee Lauder -kosmetiikkayrityksen kanssa. Hän tulee olemaan näkyvästi esillä yrityksen tulevissa mainoskampanjoissa.

Paltrowin fanit ottivat uutisen pettyneinä vastaan, mutta Gwyneth perusteli sopimusta ilmoittamalla sen olevan hänen ensimmäinen palkkashekkinsä kolmeen vuoteen.

– Kerron teille miksi tein sopimuksen. Lopetin käytännössä näyttelemisellä ansaitsemisen vuonna 2002. Kaikki mitä olen sen jälkeen tehnyt, on ollut juttuja joita olen itse halunnut tehdä ja joista en ole saanut palkkaa, Paltrow perusteli.

Raskaana olevan Gwynethin kerrotaan myös hamstranneen muodot säilyttäviä alusvaatteita, sillä hän ei ole varma kykeneekö palauttamaan vartalonsa takaisin samoihin mittoihin synnytyksen jälkeen.

Hän saa Coldplay-yhtyeen keulahahmo Chris Martinin kanssa toisen lapsensa tämän vuoden loppupuolella.