Kelly Clarkson jätti poikaystävänsä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman menestynein Idols-tähti Kelly Clarkson on jälleen sinkku. Hän jätti poikaystävänsä Graham Coltonin, koska popparilla ei ollut aikaa seurustelulle, saksalainen Bravo-lehti uutisoi tuoreimmassa numerossaan.

Kelly tapasi Coltonin, kun tämän yhtye Graham Colton Band oli lämmittelijänä hänen Yhdysvaltain kiertueellaan viime vuonna. Pariskunta puhui julkisesti jopa naimisiin menosta viime vuoden loppupuolella. Kellyn ystävien mukaan hän odotti Coltonin kosivan häntä syntympäivänään 24. huhtikuuta, mutta suhde loppui ennen sitä.

– Tulimme siihen tulokseen, että ei kannata seurustella ellei ole aikaa toisilleen. Colton on aina studiollaan ja minä kiertueella. Hän tulee aina olemaan yksi parhaista ystävistäni. Olen nyt hieman surullinen, koska suhteemme sai minut uskomaan rakkauteen, Kelly kertoi Bravon haastattelussa.

– Graham näytti minulle, että maailmassa on vielä cooleja miehiä. Uskon, että Jumala saattoi meidän yhteen parantaakseen meidän sydämemme. Nyt emme enää pelkää rakastumista ja nyt olemme toistemme parhaita ystäviä, joten kaikki on hyvin.

Kelly on parhaillaan useiden maiden soitetuimpia naisartisteja, ja hänen tuoreimmalta Breakaway -albumiltaan on lohkaistu useita hittisinglejä.