50 Cent

Haastattelut · Stara.fi

Viihdelehti Stara.fi tapasi maailman suosituimpiin kuuluvan hiphop-tähden Lontoossa. 50 Cent kertoo haastattelussaan miten hänestä tuli yksi musiikkimaailman menestyksekkäimmistä ja vaikutusvaltaisimmista artisteista.

50 Cent on ollut jo kolmisen vuotta hip hop-maailman menestyksekkäimpiä ja vaikutusvaltaisimpia rappareita. Hänen vuonna 2003 ilmestynyt Get Rich Or Die Tryin’ -albuminsa on edelleenkin kaikkien aikojen myydyin debyyttialbumi. 50 Cent hyödyntää suosiotaan maksimaalisesti. Hänen nimellään on julkaistu ja tullaan lähiaikoina julkaisemaan muun muassa elokuva, videopeli, omaelämäkertakirja sekä kenkä- ja vaatemallisto.

– Tavoitteenani on hyödyntää nimeäni ja tunnettavuuttani mahdollisimman tehokkaasti. Minä olen kaikkien 50 Centin logolla myytävien asioiden yhteinen nimittäjä ja laadun takuu. En yksinkertaisesti voisi antaa nimeäni itselleni sopimattomille tai huonolaatuisille tuotteille, koska minun on ajateltava imagoani. Olen ylpeä jokaisesta tuotteestani, 50 Cent vakuuttaa Stara.fi:lle.

50 Cent kehittelee tuoteideoitaan yhteistyössä avustajiensa ja taustajoukkojensa kanssa, hän on ollut mukana muun muassa jokaisessa Get Rich Or Die Tryin’ -elokuvansa ja Bulletproof -pelinsä tuotantovaiheessa. 50 Cent myös valvoo nimeään kantavien tuotteidensa tuotantoa ja myyntiä.

– Mietiskelen lähes jatkuvasti liiketoimintani eri osa-aloja. Työstin musiikkia ja kirjaa elokuvani kuvaustauoilla. Kun pelasin erilaisia videopelejä iltaisin hotellihuoneessani, kehittelin samalla oman pelini ideoita. Vaatemallistoni perustuu puolestaan itsekkäästi omaan makuuni, suunnittelen takit, housut ja vaikkapa lippikset ensisijaisesti omaan käyttööni.

– Tuotteeni pitävät nimeni ihmisten mielessä. Vaikka musiikkini on aina olemassaoloni ja yrittäjyyteni ydin, oheistuotteet täydentävät tehokkaasti kokonaisuutta. Kun julkaisen uuden albumin, fanini odottavat minulta myös esimerkiksi uutta vaatemallistoa. Omaelämäkerrallisen elokuvani ilmestyminen muistuttaa puolestaan kirjani ja albumeideni olemassaolosta.

Huumeita ja vankilatuomioita

Get Rich Or Die Tryin’ -elokuva ja Bulletproof -peli perustuvat löyhästi 50 Centin tähänastiseen elämäntarinaan. 50 Cent, syntymänimeltään Curtis Jackson III, kuvailee lapsuus- ja nuoruusvuosiaan elämänsä ankeimmaksi ajaksi. Huumeet, veriset välienselvittelyt ja vankilatuomiot olivat hänen arkielämäänsä New Yorkin huonomaineisimmilla kaduilla Queensissa.

50 Centin Sabrina-äiti ansaitsi elantonsa huumeidenvälittäjänä ja prostituoituna. Hän sai 50 Centin viisitoistavuotiaana. Kun Sabrina murhattiin kahdeksan vuotta myöhemmin, 50 Cent muutti isovanhempiensa luokse. Hän alkoi kaupitella äitinsä esimerkin tavoin huumeita jo kaksitoistavuotiaana. 50 Cent vietti huumeiden välittämisen takia puolet seuraavasta kahdeksasta vuodesta vankilassa.

– Elämä Queensissa on useille ihmisille kova kokemus. Huumeiden kaupittelu on usein nuorten miesten ainoa rahanteko- ja selviämismahdollisuus. Nuorten on yksinkertaisesti elettävä samalla tavalla kuin heidän sukulaisensa ja kaverinsa.

– Toisenlaisen elämäntavan tavoittelu ja saavuttaminen tuntuvat mahdottomalta haasteelta. Yksikään nuoruusvuosieni ystävä ei ole käynyt edes kouluaan loppuun, Fifty toteaa.

50 Cent päätti muuttaa elämäntapansa, kun hänestä tuli kaksikymmentävuotiaana isä. Hän halusi antaa Marquise-pojalleen hyvän esimerkin ja auttaa häntä paremman elämän alkuun. 50 Cent lopetti huumeiden myynnin ja keskittyi musiikkinsa luomiseen. 50 Cent omaksui myös terveelliset elämäntavat, hän ei edelleenkään tupakoi tai käytä alkoholia ja huumeita.

– Musiikkiurallani menestymisestä tuli elämäntavoitteeeni, koska se oli yksinkertaisesti ainoa mahdollisuuteni päästä pois Queensin ankeilta kaduilta. Aloin tavalla tai toisella kääntää negatiivisia asioita positiivisiksi, 50 Cent kertoo Stara.fi:lle elämänsä käännekohdasta.

Eminem pelastusenkelinä

50 Cent pääsi rappariuransa alkuun kymmenisen vuotta sitten, kun Run DMC:n Jam Master Jay innostui hänen luontaisesta riimittelytaidostaan. 50 Cent allekirjoitti levytyssopimuksen hänen JMJ Records -äänilevymerkkinsä kanssa ja alkoi hänen opastuksellaan hioa hip hop -kappaleidensa kirjoittamista.

Kun 50 Centin ura ei lupaavasta alustaan huolimatta edennyt alkua pidemmälle, hän sai Trackmasters-tuotantoduon avulla Columbia Records -yhtiön kiinnostumaan musiikistaan.

Columbia Records kuitenkin irtisanoi sopimuksen, kun 50 Centin How To Rob -debyyttisingle suututti hip hop -maailman. 50 Cent joutui varoitus- ja kostotoimenpiteiden uhriksi, häntä puukotettiin Hit Factory -studioilla Manhattanilla ja ammuttiin yhdeksän kertaa isovanhempiensa talon eteen parkkeeratussa autossaan. Luodit osuivat hänen poskeensa, käteensä ja jalkoihinsa.

– Kun Columbian johtajat pyörsivät sanansa, jouduin palaamaan isovanhempieni luokse Queensiin. Vaikka olin saanut lyhyessä ajassa kaksi levytyssopimusta, ystäväni naureskelivat minulle. Kokemukseni kuitenkin vain kasvattivat päättäväisyytäni, en antanut periksi.

50 Cent perusti ystäviensä Lloyd Banksin ja Tony Yayon kanssa G Unitin. Kun Eminem sattui pari vuotta myöhemmin kuulemaan 50 Centin kohtalosta ja taidoista, hän tarjosi levytyssopimusta. Eminem tuotti yhteistyössä Dr. Dren kanssa 50 Centin Get Rich Or Die Tryin’ -debyyttialbumin, jota on myyty jo yli kymmenen miljoonaa kappaletta.

29-vuotias 50 Cent on ansainnut muutamassa vuodessa musiikillaan ja liiketoiminnallaan lähes 60 miljoonan dollarin omaisuuden. Hän asuu nykyisin New Yorkin tuntumassa sijaitsevalla Connecticutin hienostoasuinalueella

– Haaveeni ja suunnitelmani ovat toteutuneet moninkertaisesti. Päättäväisyyteni ja periksiantamattomuuteni palkittiin lopulta. Olen menestynyt kovien elämänkokemusteni ansiosta, Fifty kiittelee haastattelun lopuksi.

HUOM! Koko haastattelun voit lukea Stara-lehdestä, jonka voit tilata soittoäänen hinnalla kotiisi kannettuna tästä!

Jouni Leinonen



Lontoo