Evanescence tekee paluuta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pari vuotta sitten listoilla komeasti keikkunut rockyhtye Evanescence on tekemässä paluuta. Yhtye meni hetkeksi telakalle, kun kitaristi Terry Balsamo sai sydänkohtauksen viime vuoden marraskuussa. Nyt Evanescence viimeistelee parhaillaan uutta albumiaan.

Laulaja Amy Leen mukaan Balsamo voi jo paljon paremmin ja haluaa kiittää yhtyeen faneja kärsivällisyydestään uuden levyn suhteen. Vielä nimeä vailla oleva levy valmistuu tällä viikolla.

Balsamo tuli yhtyeeseen kitaristiksi vuonna 2003, kun Ben Moody erosi bändistä kesken Euroopan kiertueen.