Isä pahoinpiteli Tom Cruisea lapsena

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Tom Cruise on kertonut julkisesti, että hänen isänsä pahoinpiteli häntä lapsena. Hollywoodin supertähti kertoi isänsä olleen öykkäri ja pelkuri. 43-vuotias Cruise kertoi Parade-lehden haastattelussa myös yksinäisestä lapsuudestaan ilman ystäviä.

Tom Cruise näki isänsä viimeisen kerran vain hieman ennen tämän kuolemaa.

– Hän oli sairaalassa kuolemassa syöpään ja hän suostui tapaamaan minut vain sillä ehdolla, että en kysyisi mitään menneistä. Kun näin hänet tuskissaan, ajattelin että olipa hänellä yksinäinen elämä. Hän oli alle 50-vuotias. Se oli surullista.

Isän kuoleman jälkeen Cruise ei kuitenkaan kaivannut isää vierelleen, sillä muistot hänestä eivät olleet kovin positiivisia.

– Hän kuului sellaisiin ihmisiin, jotka potkivat sinua, jos joku menee vikaan. Opin heikäläisistä paljon. Ensin hän tuuditteli ja sai minut tuntemaan oloni turvalliseksi, mutta sitten pam!, Cruise kertoi Paraden haastattelussa.

– Huomasin silloin, että hänessä on jotain vialla. Sanoin itselleni, että älä luota häneen ja ole varovainen hänen lähellään. Olin surullinen.

Kouluaikanaan Tom oli koulukiusattu ja löysi itsensä usein keskeltä ongelmia. Vaikeasta lukihäiriöstä kärsinyt tuleva tähti joutuikin vietttämään nuoruutensa ilman oikeita ystäviä. Sittemmin ainakin jonkinlainen apu on löytynyt Skientologiasta.

Cruisen avopuoliso Katie Holmes on pariskunnan mukaan viimeisillään raskaana ja synnytystä odotetaan päivänä minä hyvänsä. Cruise kertoi tällä viikolla haluavansa mennä Holmesin kanssa naimisiin lapsen syntymän jälkeen.

Uusimmat