South Park -jakso sensuroitiin Muhammed-kuvien takia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Osa komediasarja South Parkin jaksosta jäi keskiviikkona Yhdysvalloissa esittämättä ja tilalla nähtiin ilmoitus, jossa luki ”Comedy Central on kieltäytynyt esittämästä Mohammedin kuvia kanavallaan”. Kyse ei ollut vitsistä, E! Online uutisoi eilen.

Kyseisessä jaksossa islamilaisten profeetta ojentaa jenkkifutis-kypärän toiselle piirroshahmolle, jonka esikuva on tuttu Family Guy -sarjasta. Kanava teki päätöksensä turvallisuussyistä, sillä aiemmin tänä vuonna tanskalaislehdet aiheuttivat mellakoita ja tappouhkauksia julkaisemalla Mohammed-pilakuvia. Sittemmin samat kuvat on julkaistu lukuisissa medioissa ympäri maailmaa.

– Aikaisempien tapahtumien valossa teimme tällaisen päätöksen, televisiokanavan tiedotteessa kerrottiin torstaina. Sarjan luojat, Trey Parker ja Matt Stone, eivät ole vielä kommentoineet tapausta.

Mohammedin lisäksi kyseisessä jaksossa seikkailevat myös terroristijärjestö Al Qaeda, Jeesus ja Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush.

Viime vuonna kanava kieltäytyi esittämästä uusintana South Park-sarjan jaksoa nimeltä Bloody Mary, sillä jaksossa nähdään Neitsyt Marian patsas, jolla on kuukautiset. Myös Tom Cruisea ja skientologiaa parodioiva Trapped In The Closet -jakso jätettiin taannoin uusimatta.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat