Brad ja Angelina häiritsevät namibialaisten arkea

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähdet Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat parhaillaan Namibiassa, jossa Angelinan on tarkoitus synnyttää pariskunnan yhteinen lapsi. Tähtien tarkka olinpaikka on salaisuus, mutta heidät on paikallistettu erääseen rantakohteeseen.

Namibialainen kuvernööri Samuel Sheefeni Nuuyoma kertoi Sunday Timesille, että pariskunta haluaa synnyttää lapsensa Namibiassa, koska Angelina rakastaa maata. Hän vietti siellä useita viikkoja Beyond Borders -elokuvan kuvausmatkalla vuonna 2002. Lehden mukaan lapsi tulee lisäksi saamaan namibiankielisen nimen.

Brad ja Angelina haluavat olla rauhassa, joten myös paparazzien varalta Namibia on suotuisampi paikka. Tähän mennessä ainakin yksi kuvaaja on saanut kyynelkaasusta tunkeuduttuaan liian lähelle pariskunnan majapaikkaa. Myös useita muita paparazzeja on ehditty jo uhkailla voimatoimilla.

Alueen asukkaat ovat myös joutuneet kärsimään turvamiesten kohtelusta. Heidän mielestään pariskunta on varannut itselleen aivan liian ison alueen.

– He ovat kohtuuttomia. Siellä on yleinen ranta ja he pitävät sitä omanaan. Heidän ei todellakaan tarvitsisi olla niin aggressiivisia. He eivät voi noin vain kulkea uhkaillemassa ihmisiä. Ymmärrän kyllä, että Brad ja Angelina haluavat yksityisyyttä, mutta he ovat kuitenkin julkisuuden henkilöitä ja heidän vierailunsa kiinnostaa monia, paikallinen asukas kertoi lehdelle.

Brad Pitt on löytänyt uuden keinon suojella Maddoxia -poikaansa. Brad tatuoi nimittäin äskettäin alaselkäänsä budhalaisen rukouksen, jossa pyydetään pojalle suojelua.

Kolmevuotiaan pojan suojeluun tarkoitettu sanskriitinkielinen tatuointi on samankaltainen kuin avovaimo Angelina Jolien olkapäällä oleva. Pieni tatuointi näyttää kaukaa katsottuna pieniltä viiruilta supertähden selässä.

Uusimmat