Tiktakin Emppu soolouralle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen suosituimpiin pop-yhtyeisiin kuuluva Tiktak on edelleen menestyksensä huipulla. Nyt yhtyeen kitaristi Emppu, eli Emilia Suhonen, on kuitenkin suuntaamassa myös soolouralle. Hänen Dame -yhtyeensä esittää Empun itse työstämiä kappaleita.

Empun sooloprojektin ensimmäinen albumi So Was It Worth Dying For julkaistaan 14. kesäkuuta. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Pony julkaistaan 24. toukokuuta. Tyyliltään Damen materiaali on melodista, vahvaa kitararockia.

Yhtyeen muodostaa käytännössä Emppu itse, sillä monitaituri on tehnyt kappaleet ja lisäksi vielä soittanut levylle suurimman osan instrumenteista. Keikoilla mukana ovat myös Masi Hukari, Antti Härmä ja Heikki Malmberg.

– Olen haaveillut omasta levystä todella pitkään joten on kyllä siistiä kun sen sai ulos itsestään, Emilia sanoo tyytyväisenä.

Tiktak-fanien on turha pelästyä sooloprojektia, sillä Emppu on edelleen tiiviisti mukana suosikkiyhtyeessä. Yhtye nousee seuraavan kerran lavalle tänään perjantaina Kuopiossa ja huomenna lauantaina Nurmijärvellä. Ensi viikonloppuna vuorossa ovat Kouvola ja Tampere.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat