Angelina Jolie ostaa Etiopian

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan Namibiassa perheineen oleskeleva näyttelijä Angelina Jolie on hankkimassa oman maansa. Brad Pittin kanssa ensimmäistä yhteistä lastaan odottava Jolie on nimittäin ostamassa Richard Bransonilta miniversion Etiopiasta.

Kyseessä on Dubain edustalla oleva The World Islands -minimaailma, jossa mereen rakennetaan peräti 300 eri maiden muotoista pientä saarta. Yhdessä keinotekoinen saariryhmä muodostaa maailmankartan. Branson myy parhaillaan saaria superrikkaille.

Viimeistään ensi kuussa lapsen synnyttävä Angelina Jolie suunnittelee tekevänsä saarestaan paratiisin sadoille Afrikkalaisille.

– Angelinalla on ollut pakkomielle Etiopiaan siitä saakka kun hän adoptoi sieltä toisen lapsensa Zaharan. Hänen ystävänsä ovat nyt kateellisia hänen hankinnastaan, lähde kertoi Daily Newsille.

Tähän mennessä 300 saaresta on myyty noin 50. Saarten keskihinta on noin 25 miljoonaa dollaria. Keinotekoinen saariryhmä kolminkertaistaa valmistuessaan Dubain rantaviivan. Maan matkailuviranomaiset odottavat saarten kasvattavat maan turistimäärää jopa 13 miljoonaan turistiin vuodessa.

Uusimmat