Lost-sarjan ”sisarukset” seurustelevat keskenään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nelosella pyörivän Lost -sarjan kaksi näyttelijää ovat löytäneet toisensa. Sarjan sisäpiiristä tihkuneiden tietojen mukaan Ian Somerhalder ja Maggie Grace seurustelevat.

Ironisen asiasta tekee se, että he näyttelevät sarjassa eräänlaisia ”sisarpuolia”, Boonea ja Shannonia. Molemmilla on sarjan juonessa kuitenkin eri vanhemmat, joten he eivät ole verisukulaisia. Boone ja Shannon yllättivät katsojat menemällä eräässä jaksossa sänkyyn keskenään.

– He pysyttelevät poissa parrasvaloista, mutta viettävät paljon aikaa yhdessä käyden ulkona ja tehden työtä. He suutelevat ja pitävät toisiaan kädestä. He ovat selvästi pari, lähde kertoi Scotland’s Daily Record -lehdelle.

Ian ja Maggie eivät ole ensimmäinen pariskunta, joka on löytänyt toisensa sarjan kuvauksista. Stara.fi uutisoi tammikuussa, että Dominic Monaghan ja Evangeline Lily alkoivat tapailla pian sarjan kuvausten alkamisen jälkeen ja menivät myöhemmin myös kihloihin.