Teri Hatcher saa miljoonia sarjansa oheistuotteista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Täydelliset naiset -sarjan näyttelijä Teri Hatcher on nousemassa yhdeksi maailman parhaiten palkatuista televisionäyttelijöistä. Hänen vuositulonsa nousevat tänä vuonna noin neljällä miljoonalla eurolla, kun sarjasta saatavaan palkkaan lisätään oheistuotteista ja niiden markkinoinnista saatavat tulot.

Näyttelijän mielestä hän ei saanut tarpeeksi palkkaa ja neuvotteli sopimuksensa uusiksi. Hän vertasi tilannetta edesmenneeseen Frendit-sarjaan, jonka tähdet tienasivat lähes miljoonan jokaisesta jaksosta.

Disneyn tuottajat halusivat pitää näyttelijän tyytyväisenä, joten jatkossa Hatcher tulee saamaan osuutensa sarjan oheistuotteista, kuten Täydelliset naiset -sarjan tietokonepelistä, lautapelistä ja internetissä toimivasta vaatekaupasta.

Tuotteistus ei lopu vielä tähän, sillä suunnitelmissa on vielä Täydelliset naiset keittokirja, musiikkikokoelma ja hajuvesi. Pelkästään tänä vuonna Hatcher tulee saamaan oheistuotteista arviolta 4 miljoonaa euroa. Ensi vuonna summa voi olla jo moninkertainen, mikäli sarjan suosio kasvaa.