Saksalainen versio FC Venus -elokuvasta menestyy

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen jalkapallokomedia FC Venus naurattaa parhaillaan katsojia Saksassa. Elokuvan Suomessa tuottanut Talent House myi elokuvan uudelleenfilmatisointioikeudet saksalaiselle Wüste Filmproduktion –tuotantoyhtiölle helmikuussa 2005.

Saksalainen FC Venus -versio sai Saksassa ensi-iltansa 27. huhtikuuta ja oli ensimmäisenä viikonloppunaan Saksan neljänneksi katsotuin elokuva. Tähän mennessä elokuvan on nähnyt jo yli 150.000 katsojaa. Elokuvaa levitetään Saksassa 253 kopiolla.

Suomessa alkuperäinen FC Venus sai ensi-iltansa 30. joulukuuta 2005 ja keräsi elokuvateattereissa yli 236.000 katsojaa. Elokuva julkaistaan DVD:nä vuokralle vielä tänä keväänä.

Saksalaisen version on ohjannut Ute Wieland ja sen pääosissa nähdään saksalaisen yleisön hyvin tuntemat näyttelijät Nora Tschirner, Christian Ulmen ja Heinz Hoenig. Outi Keskevaarin ja Katri Mannisen kirjoittaman käsikirjoituksen on Saksan markkinoille muokannut Jan Berger.

Suomalaisen FC Venus -elokuvan on ohjannut Joona Tena. Elokuvan alkuperäisaihe on Joona Tenan ja juonen alkuperäisidea Perttu Lepän. Pääosissa ovat Minna Haapkylä ja Petteri Summanen. Muissa rooleissa nähdään mm. Laura Malmivaara, Lotta Lehtikari, Taneli Mäkelä ja Miia Nuutila. Elokuvan ovat Talent Houselle tuottaneet Jarkko Hentula ja Mikko Tenhunen.