Nick Lachey : What’s Left Of Me

Singlet · Stara.fi

Nick Lachey, koko nimeltään Nicholas Scott Lachey, tunnetaan paremmin Jessica Simpsonin ex-miehenä ja parin yhteisen realityohjelman tähtenä. Hän nousi kuitenkin jo vuosia ennen kuuluisaa avioliittoaan poptähdeksi 98 Degrees -poikabändin keulahahmona. Siksi ei ole ihme, että Nick suuntaa nyt soolouralle.

Nick teki ensimmäisen SoulO -sooloalbuminsa jo vuonna 2003, ja nyt julkaistaan nimikkosingle hänen toiselta soololevyltään What´s Left Of Me. Kappale on perinteinen jenkkiballadi, jossa itketään menneitä ja nykyhetkeä. Nick kirjoitti tämän kappaleen samana päivänä, kun Jessica Simpson kertoi hänelle puhelimitse pariskunnan avioliiton olevan ohi. Mukana on siis taatusti aitoa tuskaa ja tunnetta.

Nickin ääni toimii tässä kappaleessa vähintään yhä kuin kymmenen vuotta sitten bändiaikaan. Pelissä on tunnetta ja sopivasti karheutta.

Soundillisestikin kappale on peruskamaa. Tunnelmallisen pianoaloituksen jälkeen tunnelma tiivistyy ja mukaan tulevat perinteiset kitara ja rummut. Tämän genren kappaleissa voi erottua vain melodialla, ja siinä Lachey onnistuukin keskinkertaisesti. Kertosäe on hieman tarttuva, mutta mukaan on jäänyt vielä teflonia.

Kokonaisuutena What´s Left Of Me on kevyt kesäslovari, joka soinee jonkin verran ainakin radioaalloilla.

Pisteet 3/5