Guns N’ Roses petti yleisönsä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kasarihevin suosikkiyhtyeisiin lukeutuva Guns N’ Roses esiintyi torstaina Lontoossa normaalia pienemmälle yleisölle, kun suuri osa paikalle saapuneista yhtyeen faneista poistui paikalta yhtyeen myöhästymisen takia.

Fanit olivat jonottaneet tuntikausia nähdäkseen Axl Rosen kumppaneineen Hammersmith Apollon lavalla, jossa Gunnarit esiintyivät viimeksi 19 vuotta sitten. Yhtye saapui kuitenkin lavalle yli tunnin myöhässä. Sadat fanit poistuivat raivostuneina paikalta kesken keikan ehtiäkseen kotiin julkisilla kulkuneuvoilla. Yhtye ei selittänyt myöhästymistään mitenkään.

– Odotuksemme olivat korkealla, koska heidän edellisestä keikastaan täällä oli 19 vuotta. Yleisön pettymys oli käsinkosketeltava, kun esiintymisaika tuli ja meni ilman selityksiä. Sadat fanit poistuivat paikalta ja lähtivät koteihinsa. Monet katsojat olivat tulleet paikalle Lontoon ulkopuolelta ja heidän oli lähdettävä ajoissa, Daily Starin toimittaja Carl Stroud kertoi.

Paikalle jääneille faneille yhtye heitti noin kahden tunnin keikan, jonka aikana kuultiin neljä uutta kappaletta tulevalta Chinese Democracy -levyltä.