Coheed perui Provinssirockin keikkansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uutisoimme tänä aamuna Coheed And Cambria -yhtyeen meneillään olevan kiertueen useista peruuntumisista. Nyt, vain muutama tunti uutisointimme jälkeen, yhtye on vahvistanut peruneensa kaikki kiertueensa jäljellä olevat keikat.

Näin ollen Coheed And Cambria on perunut myös tämän päiväisen Ruotsin Hultsfredin keikkansa ja lauantain esiintymisensä Seinäjoen Provinssirockissa. Provinssirock tai yhtyeen levy-yhtiö eivät ole kuitenkaan vielä vahvistaneet peruuntumista.

– We apologize to the European fans from deep within our hearts. We were hit with an illness and some personal matters that we were unable to get beyond to finish this tour. We had been looking forward to doing this run for so long and we are very disappointed, yhtyeen perustajajäsen Claudio Sanchez kertoi.

Yhtyeen taustalla on sairauden sijaan pyörinyt viime päivinä vahvoja huhuja bändin jäsenten välirikosta ja yhtyeen hajoamisesta.

Coheed And Cambria esiintyi viime viikonloppuna samassa Download Festival -tapahtumassa kuin Korn, joka niin ikään perui Provinssin keikkansa aiemmin tällä viikolla. Myös kyseinen peruuntuminen uutisoitiin ensimmäisenä Starassa.