Kevin erosi Backstreet Boys -yhtyeestä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituin poikabändi on nykyisin nelihenkinen, kun yhtyeen jäsen Kevin Richardson ilmoitti erovansa yhtyeestä. Aiemmin tänä vuonna Kevin ilmoitti yhtyetovereilleen päättäneensä jättää yhtyeen ja keskittyvänsä jatkossa muihin asioihin.

Yhtyeen verkkosivujen mukaan Kevinin tilalle ei ole tulossa uutta jäsentä, ja hän voi palata koska tahansa takaisin yhtyeen riveihin. Backstreet Boys palasi viikonloppuna studioon työstämään seuraavaa albumiaan, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.
Yhtyeen nykyisessä kokoonpanossa ovat Nick Carter, Howie Dorough, Brian Littrell ja AJ McLean.

– 13 vuoden jälkeen olen päättänyt, että on aika jättää Backstreet Boys -yhtye. Päätös oli todella rankka, mutta se oli välttämätön, jotta olisin voinut jatkaa elämässäni eteenpäin. Howard, Brian, Alex ja Nick tulevat aina olemaan veljiäni ja heillä on minun tukeni, Kevin kirjoittaa tiedotteessaan.

– Haluan kiittää Backstreet Boys -faneja kaikista kauniista muistoista, jotka olemme jakaneet yhdessä. Toivotan veljilleni menestyksekästä jatkoa ja odotan yhtyeen seuraavaa albumia.

Uusimmat