Television suosikkikoira kuoli

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin televisiokoiriin lukeutunut Moose kuoli torstaina Los Angelesissa. Frasier -televisiosarjasta Eddie -nimisenä tutuksi tullut jackrusselinterrieri näytteli suosikkisarjassa peräti kymmenen vuoden ajan.

– Moose oli ennennäkemättömän karismaattinen, Moosen kouluttaja Mathilde Halberg kertoi People -lehdelle.

90-luvun Lassieksi useaan otteeseen nimetty suosikkikoira koki luonnollisen kuoleman ja menehtyi vanhuuteen 16-vuotiaana. Moose vetäytyi televisiosta jo kymmenvuotiaana, mutta hänet nähtiin vielä My Dog Skip -elokuvassa Kevin Baconin kanssa vuonna 2000.

Vuonna 2003 Animal Planet -televisiokanava valitsi Moosen maailman kaikkien aikojen viidenneksi tunnetuimmaksi eläimeksi. Hänen edelleen pääsivät vain Lassie-koira, Kermit-sammakko, Flipper-delfiini ja Mister Ed-hevonen.

Mathilde Halberg pelasti energisen Moosen elämän ottaessaan ongelmapennun hoiviinsa 1990-luvun alussa, kun tämä oli lopetusuhan alla tapettuaan naapurin kissan ja ajettuaan takaa hevosia. Karkailevasta ja paikat rikkovasta ongelmatapauksesta tuli puolen vuoden koulutuksen jälkeen miljoonien rakastama julkkislemmikki.