Paris Hilton vuodeksi selibaattiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miljoonaperijätär Paris Hilton on luvannut pidättäytyä seksistä kokonaisen vuoden ajan. Hän on vakuuttunut, että selibaatin avulla hän ”löytää itsensä uudelleen”.

– Teen sen vain, koska haluan. Minusta tuntuu, että se tekee minusta vahvemman ihmisen. Aina kun seurustelen, olen niin romanttinen, että suuntaan kaiken energian poikaystävääni enkä anna itselleni tarpeeksi huomiota, Paris kertoo.

Stars Are Blind -esikoissinglensä julkaiseva superjulkkis kertoi äskettäin, ettei hän pidä yhden yön suhteista, sillä ne ovat hänestä ällöttäviä.

– Yhden yön suhteet eivät ole minua varten. Minusta ne ovat suorastaan ällöttäviä. Miehet haluavat sinua enemmän, jos et anna heille kaikkea kuin tarjottimella. Jos he haluavat sinua, he kyllä odottavat, Paris totesi People-lehdessä.