Ampumavälikohtaus Miami Vicen kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miami Vice -elokuvan kuvaukset eivät sujuneet täysin suunnitellusti, vaikka kuvausryhmää oli vartioimassa erikoisjoukkojen taistelijoita. Ammattilaiset pitivät ryhmästä hyvää huolta, mutta he joutuivat itse tulitaisteluun, kun elokuvaa kuvattiin Santo Domingossa, Dominikaanisessa Tasavallassa.

Colin Farrell pelkäsi joutuvansa kidnapatuksi, kun kesken kuvausten hotellin ulkopuolelta alkoi kuulua laukaustenvaihtoa kuin sotatantereella. Kyseessä eivät olleet elokuvassa käytettävät paukkupanokset, vaan ilmassa oli kuumaa lyijyä.

30-vuotias näyttelijä joutui suojautumaan luodeilta, kun huumeiden salakuljettaja Mario Torres ampui kohti hotellia turvannutta erikoisjoukkoihin kuulunutta vartijaa kuusi kertaa.

– Kun se tapahtui, ajattelin, että he kidnappaavat minut ja joudun huppu päässä kellariin, jossa syön puuroa ja juon vettä.

Vartija vastasi tulee ja onnistui ampumaan Torresia kylkeen. Sivulliset eivät haavoittuneet välikohtauksessa. Sairaalaan kuljetettu Torres joutuu myöhemmin syytteeseen tapahtuneesta. Elokuvan kuvaukset keskeytyivät ampumavälikohtauksen takia viikoksi, kun turvatoimia jouduttiin kiristämään huomattavasti.

Colin Farrell jäi kuvauspaikalle, mutta Oscar-voittaja Jamie Foxx lensi ensimmäisellä mahdollisella lennolla kotiinsa Hollywoodiin ja kieltäytyi palaamasta kuvauspaikalle.