Poikabändin tähti tunnustautui homoseksuaaliksi

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

90-luvulla hyvin menestyneen *NSync -yhtyeen jäsen Lance Bass on bongattu viime aikoina usein Amazing Race -sarjan neljännen tuotantokauden voittajan, Reichen Lehmkuhlin, seurasta. Kuvaajien ilmaantuessa näkyville pari on kuitenkin pitänyt hyvän välimatkan toisiinsa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Suomessakin keikkailleen yhtyeen vokalistin ja Lehmkuhlin suhteesta on huhuttu jo pitkään, mutta nyt Bass on kertonut julkisesti People-lehdessä olevansa homoseksuaali ja olevansa vakavassa suhteessa Lehmkuhlin kanssa. Tähti kertoi pelänneensä kaapista ulos astumista poikabändiuransa aikana, koska hänen mielestään asia olisi saanut tuolloin liian suuret mittasuhteet.

*NSync -yhtyeen tunnetuin jäsen oli Justin Timberlake, ja yhtye kävi esiintymässä Vaasassa 90-luvun puolivälin jälkeen. Keikan jälkeen yhtyeen jäsenet rentoutuivat vaasalaisessa yökerhossa kahden turvamiehen kanssa. Eräs yhtyeen jäsenistä vietti yönsä kotimaisen danceyhtyeen taustatanssijan kanssa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.