Miami Vice -elokuva saa murskakritiikkiä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viikon päästä ensi-iltansa Suomessa saava Miami Vice -elokuva on saanut Yhdysvalloissa osakseen murskakritiikkiä. Elokuva-arvostelujen mukaan 80-luvun poliisisarjan leffaversio ei täytä odotuksia, vaan on loppujen lopuksi ihan tavallinen poliisileffa.

Erityisesti kriitikot ovat antaneet negatiivista palautetta Colin Farrellin suorituksesta, jossa hän ei kriitikoiden mukaan tavoita lainkaan Sonny Crockettin tyyliä.

Jo kesäkuussa ensimmäiset valmiin elokuvan nähneet kriitikot kertoivat sen olevan floppi. Televisiosarjan luoja Michaell Mann oli tuolloin Fox Newsin tietojen mukaan raivoissaan, koska elokuva ei ole saanut tavoitettua televisiosarjan henkeä. Viikon päästä myös suomalaisyleisölle selviää kuinka hyvin tunnelma on lopulta tavoitettu.

14. elokuuta julkaistavassa Stara-lehdessä on mukana kuvakatsaus Miami Vice -elokuvan ensi-iltajuhlista. Tilaa oma lehtesi tästä!