Lily Allen: Alright, Still

Albumit · Stara.fi

21-vuotias Lily Allen löydettiin musikaalisesti MySpace-nettisaitilta, jonne tavalliset ihmiset voivat luoda omia profiileitaan ja liittää esimerkiksi itse tekemäänsä musiikkia. Allright, Still on laulunsa itse tekevän Allenin ensimmäinen albumi, joka tarjoaa letkeää, sanoilla leikittelevää, hieman erilaisempaa poppia.

Radioaalloilla tiuhaan soinut Smile on selvästi albumin paras biisi. Letkeän kappaleen kertosäe toimii mainiosti ja jää jopa päähän soimaan. Hitaammanpuoleinen Littles Things kuuluu myös levyn parhaimmistoon. Kaunis melodia ja taustat toimivat hyvin yhteen. Taustalla soiva kaunis pianokulku kruunaa hienon tunnelman.

Valitettavasti enemmistö levyn biiseistä on vähän heikompaa tuotantoa. Esimerkiksi Everything’s Just Wonderful muistuttaa jossain määrin hissimusiikkia, ja Alfie-niminen biisi ylittää ärsytyskynnyksen lapselliselta kuulostavine taustoineen ja laulutyylineen.

Moneen lauluun on tungettu liikaa erilaisia ääniä, ja Allenin laulutyyli muuttuu joissain biiseissä kauniin heleästä ärsyttävään kimitykseen. Ajoittain Allen piipittää niin korkealta, että levyn kuuntelija luulee kuuntelevansa vakavasti tehdyn pop-levyn sijaan vitsinä tehtyä lastenlevyä. Liian vakavasti ei Allen itse tunnu musiikkia ottavan, viimeistään neitosen piikikkäät sanoitukset paljastavat naisen hyvän huumorintajun.

Kokonaisuudessaan levy on letkeää poppia. Sanoitukset ovat nokkelaa nuoren naisen tilitystä vastakkaisesta sukupuolesta. Allenin brittiaksentti kuuluu selvästi lauluissa läpi.

Sävelkuviot sen sijaan ovat useammassakin biisissä hieman pielessä. Useimmat niistä on kuultu jo miljoona kertaa ennenkin. Lauluntekijänä Allen ei Smile -biisiä lukuun ottamatta tarjoa juuri mitään uutta. Pelkkä angstinen loruilu kun ei oikein riitä keskinkertaista paremman musiikin luomiseen.

Pisteet 3/5