Lauri Tähkä & Elonkerjuu myi kultaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lauri Tähkä & Elonkerjuun toukokuussa julkaistu Maailma on renki -albumi on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan 15.000 myydyn kappaleen rajan. Levy on yhtyeen neljäs pitkäsoitto ja se on viihtynyt Suomen virallisen albumilistan kärjen tuntumassa 17 viikkoa.

Tuoreimman albumin kultalevy elokerjuulaisille ensimmäinen. Yhtye on saavutuksestaan hyvin onnellinen.

– Mukavaltahan tämä tuntuu, hyvänen aika. En olisi uskonu, että tälläänenki päivä tuloo viälä etehen. Kyllä tämän kunniaksi me lämmitetähän poikaan ja Johannan kans sauna ja otetahan muutamat Tähkäpaukut ja syörähän kunnolla, me ollahan ansaattu se. Muistellahan hetki saavutettua ja ruvetahan säveltämähän seuraavan levyn lauluja. Työ se on, mikä pitää asenteemme nöyränä, yhtyeen keulakuva Lauri Tähkä kommentoi.

Yhtyeen sanoitukset perustuvat vanhoihin pohjalaisiin kansanlauluteksteihin, joita väritetään tarttuvilla rockmelodioilla. Yhtyeen tuorein single on Pitkät pellot.