Madonna linnoittautui hotelliinsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kiertueensa takia useiden uskontokuntien silmätikuksi joutunut Madonna esiintyy tänään Moskovassa. Keikkaa varjostavat uskonnollisten syytösten lisäksi myös keikkapaikan arkkitehtien varoitukset keikkapaikan sortumisvaarasta. Kaikkein eniten Madonna kuitenkin pelkää Venäjän mafian tappouhkauksia.

Madonna otti uhkaukset tosissaan myös Euroopassa viime viikolla, ja päätti linnoittautua hotelleihinsa. Supertähti suostui poistumaan hotellihuoneistaan vain siirtyäkseen keikkapaikoille. Kaikki suunnitelmat kaupunkien kiertoajeluista ja shoppailukierroksista peruttiin tähden ohjelmasta uhkauksien jälkeen.

– Hän on äärimmäisen hermostunut ja huolissaaan Moskovan keikastaan. Hän haluaa palata kotiinsa niin pian kuin mahdollista, eikä halua olla kiertueella minuuttiakaan pidempään kuin on pakko, lähde kertoi Daily Mirror -lehdelle.

Moskovan keikan jälkeen vuorossa on neljä vapaapäivää, joiden jälkeen kalenterissa on vielä neljä keikkaa Japanissa, jonne Confessions -maailmankiertue päättyy.