Take That -tähti paljasti huumesekoilunsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Puhtoisena poikabändinä pidetyn Take That -yhtyeen biisinikkari Gary Barlow on paljastanut käyttäneensä mietoja huumeita. Hän kertoi käyttäneensä runsaasti marijuanaa jo samana päivänä kun hän sai tietää saaneensa potkut levy-yhtiöstään vuonna 2000. Soolouransa päättymisen takia Barlow ajautui hunningolle.

Popparin itsensä mukaan hän ei vastannut puhelimeen kuukausiin, eikä ajanut lainkaan partaansa ja käytti samaa asua koko ajan. Lisäksi hän käytti kuukausien ajan marijuanaa noin 15 kerta päivässä, ensimmäisenä herätessään ja viimeisenä mennessään nukkumaan. Kukaan ei kuitenkaan huomannut entisen tähtiartistin ahdinkoa.

– Yritin kuunnella ja opiskella vanhoja kappaleitani, jotta olisin voinut löytää niistä ”sen jonkin”, jonka olin kokonaan kadottanut, Barlow totesi My Take -omaelämänkerrassaan.

Gary Barlow kertoo kirjassaan huomanneensa uransa olevan ohi, kun Victoria Beckham kieltäytyi tekemästä yhteistyötä hänen kanssaan, ja kun Madame Tussaudin vahakabinetista poistettiin hänen vahanukkensa.

– Ihmiset olivat selvästikin nolostuneita, jos heidät yhdistettiin minuun. Kauheinta oli kuitenkin, kun Madame Tussaudin vahakabinetissa ollut vahanukkeni sulatettiin, koska siitä piti tehdä Britney Spearsin vahanukke.