Elastinen : Anna soida

Singlet · Stara.fi

Hiphop-tähti Elastinen teki kaksi vuotta sitten albumin, joka on yhä edelleen yksi maamme kaikkien aikojen parhaista hiphop-levyistä. Marraskuussa julkaistaan miehen toinen sooloalbumi, jolta lohkaistaan nyt single Anna soida.

Biisi ei sytyttänyt aivan ensikuulemalta, mutta muutaman soiton jälkeen jalka alkoi naputtaa lattiaa. Soundipuolella mennään aika roots-pohjalta ja Elastisen tuttuun tyyliin kertosäettä ryydittää pianotausta. Muutenkin kertosäe ja sen melodia kuulostaa oikein mainiolta, ja kertsissä on energistä uplifting-meisinkiä.

Lyriikkaosasto ei ole tässä kappaleessa aivan parasta mahdollista. Esimerkiksi kertosäkeen ”Anna sen soida, anna sen soida, käännä kovempaa” ja ”Älä pysäytä musiikkii, älä koskaan pysäytä sitä” eivät lunasta paikkaansa kotimaisen rap-lyriikan kunniagalleriasta. Muilta osin viisu on keskimääräistä tarttuvampaa hoppisettiä ja toimii mukavasti.

Singlen kakkosbiisinä kuullaan Mul on rytmii, jossa vierailee Timo Pieni Huijaus. Viisu on peruskamaa, joka ei juuri säväytä. Jälleen koukku löytyy taustan kauniista pianosta. Bridge on sen sijaan hyvin lattea. Muutenkin biisi on selvää täytematskua. Plussaa tulee Elastisen coolista Sugarhill Gang -versioinnista.

Pisteet 3/5