Justin: Olen parempi kuin Robbie!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikolla Kööpenhaminassa EMA-gaalan juontanut poptähti Justin Timberlake kuuluu ainakin niihin tähtiin, joilla on erittäin hyvä itsetunto. Hän on nimittäin ilmoittanut haastattelussa olevansa parempi laulaja kuin brittipoppari Robbie Williams.

Näillä kahdella popmaailman supertähdellä tuli pienimuotoinen kisa tänä syksynä, kun tähtien levyt oli määrä julkaista samalla viikolla. Lopulta Robbie päätti ottaa varman päälle ja hänen Rudebox -albuminsa julkaisua siirrettiin.

Justin sivalsi Robbieta haastattelussa, kun häneltä tiedusteltiin yltääkö hänen tuleva maailmankiertueensa Robbien menestyksekkään Close Encounters -turneen tasolle.

– Olen paljon parempi laulaja kuin hän, Justin totesi.

Cameron Diazin kanssa edelleen seurusteleva Timberlake paljasti samassa haastattelussa, että hänen mielestään toimivan parisuhteen salaisuus on hyvä seksielämä. Makuuhuone-elämänsä salaisia aseita Justin ei kuitenkaan suostunut haastattelussa jakamaan. Timberlake ei kuitenkaan ole omasta mielestään seksisymboli.

– En mene sanomaan, ettenkö olisi luonut imagoani musiikkini mukaan. Iso osa tätä on juuri hauska lavaesiintyminen, Justin viittasi seksikkyyteensä.