Vaasasta vuoden 2007 Popcity

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vaasa on valittu vuoden 2007 viralliseksi Popcity-kaupungiksi. Käytännössä nimitys tarkoittaa sitä, että paikalliset yhtyeet voivat saada aiempaa enemmän näkyvyyttä toiminnalleen.

Popcity-kaupungin status myönnetään vuosittain kaupungille, jossa on lupaavia yhtyeitä ja aktiivista bänditoimintaa. Vuoden 2006 Popcity on Rovaniemi. Vaasasta on lähihistoriassa noussut useita tunnettuja yhtyeitä ja pinnan alla kuplii vielä enemmän. Vaasalaisia yhtyeitä ovat esimerkiksi Klamydia, Firevision, Vapaapudotus, The Sugarrush, Kometfabriken, The Bullets ja Gracekull.

Vaasan kaupunki ei voi ottaa nimityksestä kunniaa, sillä nuorisokulttuuri ja bänditoiminta on perinteisesti jäänyt kaupungin päätöksissä ja tukirahoissa korkeakulttuurin jalkoihin. Tuoreessa muistissa on vielä suunnitelma purkaa vaasalaisyhtyeiden bändikämpät. Vapaapudotus -yhtye kritisoi nuorisokulttuurin syrjintää taannoin myös Vaasa Art City -kappaleella.

Vaasan elävän musiikin yhdistys Welmu ry järjestää 1. joulukuuta karsinnan, jossa etsitään virallisia Popcity-yhtyeitä, jotka toimivat ensi vuonna Popcity-keikoilla ja julkaisevat teemaan liittyvän singlesarjan.

www.popcityvaasa.fi