Elastinen : Anna soida

Albumit · Stara.fi

Soolouransa esikoisellaan loistavasti aloittanut Elastinen on nyt julkaissut toisen soolonsa Anna soida. Levy ei yllä edeltäjänsä tasolle, ja onkin keskinkertaista suomihoppia.

Aloitusraita Täysii on tylsää vatvomista, eikä heviskittakaan tuo siihen kaivattua eloa. Lennän pois on onneksi hieman toimivampaa kauraa, vaikka ei hittikamaa olekaan. Levyn nimibiisi Anna soida on levyn tarttuvin ja energisin raita. Kertsin melodia on loistava, mutta lyriikkapuoli hakee hieman. Moukan tuuria, joka jatkaa soundien osalta laadukkaalla linjalla. Timo Pieni huijaus kuulostaa oikein hyvältä.

Monella raidalla varsinaiset soundit ovat hyvin hallussa, mutta ongelmat ilmenevät vokaalipuolella. Esimerkkinä vaikkapa Ote ja Sillä mennään -kappaleiden surkeat feattaukset ja Mun -kappaleen kertosäkeen tylsä lyriikka. Muut ei kuuntele -biisin pianoteema toimii ja Näkökulman feattaus rullaa myös hyvin.

Skittatunnelmointi Nuku vaan on tuttua Elastista, joka toimii todella hyvin. Hieno viisu. Kansainvälistä soundia kuullaan Mä vien -biisissä, jossa feattaa Tasis. Livemeisinkiä tarjoileva Päivä kerrallaan erottuu levyltä positiivisena kokonaisuutena. Jaksaa jaksaa -kappaleessa vierailee Iso-H. Henkan feattaus toimii mainiosti ja melankolinen tausta vielä paremmin.

Elastisen oma mikkisoundi on mitä mainioin ja miehen flow toimii myös hyvin. Soundipuolella tavoitellaan nyt kuitenkin aikaisempaa korkeampia sfäärejä. Tavoitteet on kuitenkin asetettu ehkä hieman turhan korkealle, kun lopputulos ei juuri säväytä. Levyn päättävä Tunnen sen taas ei kuulu hittikastiin.

Pisteet 3/5