Yli Aidan (XBox)

Pelit · Stara.fi

Yli Aidan perustuu DreamWorks -elokuvayhtiön samannimiseen animaatioelokuvaan. Pelissä joukko sympaattisia eläinhahmoja heräävät talvihorroksestaan ja löytävät metsänsä vierestä suuren pensasaidan, jonka takaa löytyy ihmisten asuinalue.

Ihmisiin tottuneen pesukarhu RJ:n opastuksella eläimet lähtevät seikkailulle keskelle ihmisasutusta aikeenaan varastaa ihmisiltä ruokaa ja erilaisia laitteita. Ihmisten takapihoilla, taloissa sekä kaduilla kulkeminen on täynnä esteitä ja ansoja, joita pelaajan pitää väistellä.

Peli on erittäin toimiva lastenpeli. Tehtäviä ja eri tasoja on paljon, ja ne on konkretisoitu selkeästi, joten on helppo ymmärtää mitä kussakin tehtävässä tulee tehdä. Pääideana pelissä on varastaa ihmisiltä ruokaa sekä tavaroita jäämättä kiinni. Ihmisten pihoilla vierailevat eläimet joutuvat väistelemään varashälyttimiä, ilkeitä rottia, karhua sekä ihmisten palkkaamaa tuholaistorjujaa. Peliä voi pelata yksin- tai kaksinpelinä.

Hahmoina pelissä seikkailevat kilpikonna, orava, pesukarhu sekä haisunäätä, joiden liikkeitä on helppo ohjailla. Pelattava hahmo vaihtuu tehtävien välillä. Myös näppäinten toiminnot oppii nopeasti. Hahmojen äänet ovat hyviä, mutta jos kesken tehtävän kuolee, joutuu aina kuuntelemaan hahmojen jutustelut uudestaan. Niiden yli ei siis pysty hyppäämään.

Hahmon mukana on aina tekoälyn ohjaama pari. Joskus ruudulla on samanaikaisesti liian monta hahmoa, jolloin tilanteet voivat olla hieman sekavia. Grafiikka on lähes animaatioelokuvan tasoa.

Peli sopii myös pienemmille lapsille, sillä vaikeustason pystyy valitsemaan, eikä peli ole liian väkivaltainen. Paljon pelanneille vanhemmille pelaajille pelissä ei välttämättä löydy tarpeeksi haastetta, mutta pienemmille pelaajille sekä leppoisista seikkailupeleistä pitäville peli on loistavaa ajanvietettä.

Plussat



+ Helppo pelattavuus



+ Tehtävät ovat selkeitä ja monipuolisia



+ Hyvä grafiikka



+ Toimiva ja viihdyttävä kokonaisuus

Miinukset



– Liian monta hahmoa ruudulla tekee pelistä ajoittain sekavan



– Kokeneemmille pelaajille pelissä ei ehkä riitä tarpeeksi haastetta

Pisteet 4/5