Sunrise Avenue villitsee Saksassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen pop-yhtye Sunrise Avenue on saanut varsinkin Saksassa suuren suosion. Fairytale Gone Bad -kappaleensa pohjalta laajaa televisionäkyvyyttä saanut yhtye on nähty jo kaksi kertaa maan suurimpien musiikkitapahtumien joukkoon kuuluvassa Dome -konsertissa.

RTL2 ja Viva -kanavien järjestämässä tapahtumassa esiintyi viimeksi paikallisten tähtien ja Sunrise Avenuen lisäksi muiden muassa tyttöbändi All Saints. Konsertilla on miljoonia televisiokatsojia. Katso video konsertista tästä tai artikkelin jälkeen olevasta videoikkunasta.

Yhtyeen single on parhaillaan Saksan radiosoittoa mittaavan listan sijalla 23. Sunrise Avenue suuntaa seuraavalle Saksan kiertueelleen 2. helmikuuta, jolloin luvassa on keikat Berliinissä, Dresdenissä, Hampurissa, Kölnissä ja Munchenissä.

Heti Saksan kiertueen perään yhtye suuntaa Ruotsiin, jossa on nähdään levynjulkaisukeikka 7. helmikuuta. Yhtyeen Fairytale Gone Bad -single on parhaillaan Ruotsin singelistan sijalla 22. Kappale on naapurimaassamme radiosoittolistan sijalla 15.