Gregorian : Christmas Chants

Albumit · Stara.fi

Gregorian -munkkiryhmän julkaisemalla joululevyllä kuullaan tuttuja joululauluja gregoriaanisina versioina. Levyn kappaleet on toteutettu perinteitä kunnioittaen, ja taustalla kuullaan enimmäkseen urkusoittimia, viuluja, pianoa sekä akustista kitaraa.

Ryhmän tapa esittää lauluja sopii loistavasti juuri joululauluihin. Erityisen hieno toteutus on Amazing Grace josta on saatu hitaasti mahtipontiseksi kasvava tunnelmallinen kokonaisuus. Akustisella kitaralla ja sellolla alkava vaatimaton tausta kasvaa laulun edetessä viulujen ja hienon laulun avulla. Kahta joululaulua yhdistelevä Peace On Earth – Little Drummer Boy soljuu kauniisti vierailevan naisvokalistin voimalla. Kappaleesta on tehty alkuperäiseen verrattuna pehmeämpi ja tunnelmallisempi versio.

Jouluun perinteisesti kuuluvat Ave Maria ja Silent Night on tehty erittäin hitaiksi versioiksi. Ave Mariassa vierailee hämmentävän korkeaan äänialaan pääsevä poikasopraano. Hartaan kuuloisen Silent Night -kappaleen taustat on jätetty mahdollisimman yksinkertaisiksi, jotta munkkiryhmän laulu pääsee oikeuksiinsa.

The First Noel kappaleen alun naisäänen kertoma jouluevankeliumin pätkä katkaisee levyn musiikillisen kulun. Itse laulun alkaessa kappale on kuitenkin ihan kelpo versio. Levyltä löytyy tuttujen jouluisten laulujen lisäksi myös hieman harvinaisempia joululauluja. Ainakin suomalaisille tuntemattomampia joululauluja edustavat In The Bleak Midwinter, A Spaceman Came Travelling ja Pie Jesu. Näistä jälkimmäinen on välillä hidastempoisuudellaan hieman puuduttavaa kuunneltavaa.

Levy on kokonaisuudessaan rentouttava joulumieltä tuova paketti. Joululauluille tyypillisiä kulkusia ja muita kliseitä ei tällä levyllä juurikaan kuulla, mutta levy onnistuu silti olemaan täynnä jouluista tunnelmaa. Mihinkään riehakkaisiin joulujuhliin tämä albumi ei sovellu, mutta rauhallisiin jouluisiin hetkiin taustamusiikiksi se sopii vallan mainiosti.

Pisteet 3/5