James Brownin viimeinen ”keikka” on menestys

Viihdeuutiset · Stara.fi

Joulupäivän aamuna kuolleen soulin kummisedän viimeinen keikka on parhaillaan käynnissä Apollo-teatterissa New Yorkissa. James Brown on vetänyt kuolleenakin teatteriin tuhansia surevia faneja. Brownin ruumis on esillä teatterin lavalla, jossa fanit voisivat jättää jäähyväiset mustan musiikin supertähdelle.

Tuhannet ihmiset ovat käyneet jättämässä jäähyväiset miehelle, jonka musiikki muutti maailmaa siinä missä Elvis ja Beatles omilla tahoillaan. Brown kertoi aiemmin, että hän haluaisi täyttää maineikkaan Apollo-teatterin vielä kerran, ja nyt tuo toive on toteutunut. Brownin ruumis saapui paikalle näyttävästi valkoisten hevosien vetämässä kärryssä.

Apollo oli soul-tähdelle tärkeä paikka, sillä hän äänitti siellä livelevyn uransa alkupuolella vuonna 1963. Siihen mennessä Brown oli esiintynyt samalla lavalla tosin jo seitsemän vuoden ajan.