Julia Roberts lisääntyy jälleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman parhaiten palkatuksi naisnäyttelijäksi ennen alalta ”vetäytymistään” noussut elokuvatähti Julia Roberts ei palaa valkokankaalle vielä hetkeen. Kuluneella viikolla hänen ilmoitettiin olevan jälleen raskaana, joten tulossa on vielä kolmas lapsi. Ensimmäisenä asiasta uutisoi New York Post -lehden verkkoversio.

Danny Moderin ja Julia Robertsin lapset Hazel-tytär ja Finn-poika saavat seuraa uudesta pienokaisesta ensi kesänä, Robertsin tiedottaja Marcy Engelman on vahvistanut. Pariskunta meni naimisiin vuonna 2002, ja he saivat kaksoset marraskuussa 2004.

Robertsia ei ole nähty vuosiin valkokankaalla, mutta lasten syntymän jälkeen hän on tehnyt ääniroolit animaatioelokuvissa Muurahaisten kauhu ja Lotta ystäväni, joista jälkimmäinen on saanut mukavan suosion Yhdysvalloissa. Valkokankaan sijaan Roberts on kuitenkin nähty teatterin lavalla, kun hän teki keväällä teatteridebyyttinsä Broadwaylla Three Days Of Rain -draamassa.