Britney Spears: ”Olen kaukana täydellisestä!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Britney Spears on lähestynyt jälleen fanejaan verkkosivustolleen kirjoitetulla viestillä. Siinä Britney pahoittelee suurimpiin lukeutuneen fanisivustonsa lopettamista, mutta kertoo ymmärtävänsä sulkemisen syyt.

– Haluan teidän tietävän, että ymmärrän kaikki syyt, jotka olivat tuon päätöksen takana. Olen surullinen sivuston sulkemisesta, Britney kirjoitti.

Media on kohdellut Spearsia viime aikoina kaikkea muuta kuin silkkihansikkain, mutta supertähti on itse aiheuttanut kymmenet juttuaiheensa varsinkin paljasteluillaan ja juhlimisellaan.

– Olen ollut kaukana täydellisestä ja medialla on ollut hauskaa suurennella jokaista tekoani. Haluan kuitenkin kaikkien teidän tietävän, että rakastan fanejani todella paljon.

Britney kertoi myös olevansa viimeinkin vapaa, ja työstävänsä edelleen kovasti uutta albumiaan. Levyn on määrä päätyä kauppoihin vielä tämän vuoden aikana. Lisäksi hän kertoi palaavansa suurempana ja parempana kuin koskaan aiemmin.