Michael Jackson patentoi Moonwalk-kävelynsä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Michael Jackson on suojellut kiivaasti immateriaalioikeuksiaan niin musiikin kuin tavaramerkkien saralla. Nyt on tullut ilmi, että hän on suojellut myös kehittämänsä erikoisen Moonwalk-kävelyyn käytettävät ”laitteet” peräti patentilla.

Moonwalkissa ihminen liikkuu taaksepäin, vaikka hänen jalkansa näyttävät kävelevän tavalliseen tyyliin eteenpäin. Kävelyn taustalla oli erikoiskengät, joilla supertähti kykeni liikkumaan kyseisellä tavalla. Michael Jackson on hakenut kyseiselle keksinnölleen patenttia. Patentti sisältää erikoiskenkien lisäksi myös lavassa kiinni olevan koukkujärjestelmän, jonka avulla Moonwalk toteutetaan.

Vuonna 1993 haettu Moonwalk-patentti on haettu englanninkielisellä nimellä ”Methods and Means for Creating Anti-Gravity Illusion”. Patentin numero on 5.255.452.

Muista julkkiksista esimerkiksi Van Halen -yhtyeen tähti Eddie Van Halen rekisteröi 80-luvulla kitararemmin, jonka avulla kitaraa oli helpompi soittaa makuuasennossa. Näyttelijä Marlon Brando puolestaan patentoi aikanaan laitteen, jolla oli helpompi kiristää bongorummun kalvoa.

Erikoiset patentit tulivat ilmi eilen, kun Google avasi uuden Google Patents -verkkosivustonsa, josta kansalaiset saavat tietoa peräti 7 miljoonasta Yhdysvalloissa vuosina 1790 – 1996 rekisteröitystä patentista.

Uusimmat