Sunrise Avenue : Forever Yours

Singlet · Stara.fi

Kotimainen Sunrise Avenue nousi jo ensimmäisellä singlellään ”tuleva tähti” -kategoriaan, mutta viimeistään Fairytale Gone Bad nosti yhtyeen hittisarjaan. Nyt Sunkkarit ovat vallanneet radioaallot Forever Yours -hitillään.

Yhtyeen keulahahmo Samu paljasti Staralle, että loppuvuodesta On The Way To Wonderland -albumin erikoispainoksella julkaistu kappale Forever Yours oli osittain vahinko, sillä yhtye kaavaili sitä mukaan vasta seuraavalle albumilleen. Levy-yhtiön edustaja kuitenkin kuuli kappaleen demon Espanjassa erään musiikkivideon kuvauksissa, ja vaati saada sen mukaan albumille. Eikä ihme.

Forever Yours iskee jo ensikuulemalta raflaavana pop-rock-raitana, joka on Sunrise Avenuen yltiöpositiiviselle tyylille yllättävän tumma. Biisin alun tiukka biitti lienee osittain fiilistelyä erään Kill Bill -biisin hengessä. Kappaleen koukku löytyy kertosäkeestä, jonka melodia ei tosin ole ihan niitä perinteisimpiä. Silti – tai juuri siksi – se toimii mainiosti.

Biisi on tähän mennessä parasta Sunrise Avenue -tuotantoa. Toivottavasti kappale saa Keski-Euroopassa yhtä hyvän vastaanoton kuin Suomessa. Forever Yours on yhtyeeltä tärkeä hittiveto kohti kansainvälisiä markkinoita. Singleä ei julkaista Suomessa lainkaan kaupallisena singlenä.

Pisteet 4/5

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat